Psykoterapeutit ovat psyykkisen elämän ammattilaisia, joilla kaikilla on laaja pohjakoulutus (esimerkiksi lääkäri, psykologi, erikoissairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä, toimintaterapeutti). Lisäksi he ovat suorittaneet usean vuoden erikoistumisen psykoterapeutiksi.
Mitä psykoanalyyttinen eli psykodynaaminen psykoterapia on?
Psykoanalyyttinen psykoterapia on psykoanalyyttiseen teoriaan perustuvaa psyykkisten oireiden ja kärsimysten tutkimista ja hoitoa. Psykoterapeuttisessa yhteistyösuhteessa pyritään ymmärtämään ihmisen mielen sisäistä maailmaa suhteessa mielen tiedostamattomiin sisältöihin, niiden taustaan ja syntyhistoriaan. Psykoanalyyttisen psykoterapian tavoitteena on lisätä kykyä tunnistaa, ymmärtää ja käsitellä omia tunteita, sisäisiä ristiriitoja ja ongelmia sisäistä kasvua ja muutosta mahdollistavalla tavalla. Psykoanalyyttinen hoito on luonteeltaan tiivistä ja pitkäjänteistä ja se saattaa kestää useita vuosia. Psykoterapiatunteja on yleensä kaksi – kolme kertaa viikossa. Psykoanalyyttinen työ perustuu vuorovaikutukseen, jossa psykoterapiaan hakeutuneen omalla henkilökohtaisella psyykkisellä työskentelyllä on keskeinen merkitys.
Hakeutuminen psykoanalyyttiseen psykoterapiaan
Psykoanalyyttisesta psykoterapiasta voi parhaiten hyötyä ihminen, joka on kiinnostunut omasta sisäisestä maailmastaan ja on valmis tutkimaan sitä vaikeuksiensa voittamiseksi. Hän voi kärsiä monenlaisista oireista kuten ahdistuksesta, masennuksesta, pakko-oireista tai itsetunnon häiriöistä. Hänen ongelmansa saattavat heijastua vaikeuksina yksinolossa, ihmissuhteissa tai työelämässä. Tiedot yhdistyksemme jäseninä olevista psykoterapeuteista yhteystietoineen löydät sivulta Psykoterapeuttiluettelo.
Psykoterapian kustannukset
Psykoterapian kustannukset ovat keskimäärin 90-110 euroa hoitokerralta. Hoitokerran pituus on yleensä 45 minuuttia. Psykoterapian aloittamiseen liittyy muutama haastattelukäynti psykoterapeutin luona hoidon tarpeen ja molemminpuolisten yhteistyömahdollisuuksien arvioimiseksi. Ennen hoidon aloittamista tehdään suullinen tai kirjallinen hoitosopimus.
KELA voi myöntää kuntoutusvaroistaan taloudellista tukea psykoterapiaan, jos psyykkiset oireet heikentävät työ- tai opiskelukykyä. Tietoja KELA:n edellyttämistä terapiaanhakeutumiskäytännöistä ja kuntoutusvarojen myöntämisperusteista saat osoitteesta: www.kela.fi.
Alla on listattu Helsingin psykoterapiayhdistyksen psykoterapeutit. Lisätietoja psykoterapeutista löydät klikkaamalla nimeä.
Pätevyyksien lyhenteet
- PT psykoterapeutti (aikaisemmin ET)
- KPT kouluttajapsykoterapeutti (aikaisemmin VET)
- K psykoterapiakouluttaja, HPY:n oman, 1-vuotisen koulutuksen antama pätevyys, joka hankitaan kouluttajapsykoterapeutti -koulutuksen jälkeen
Aikaisemmin käytössä olleet nimikkeet:
- ET erityistason psykoanalyyttisen yksilöterapian pätevyys
- YET ylemmän erityistason psykoanalyyttisen yksilöterapian pätevyys
- VET vaativan erityistason psykoanalyyttisen yksilöterapian pätevyys
- K psykoterapiakouluttajapätevyys
Arvojen selitykset:
- FM filosofian maisteri
- KM kasvatustieteen maisteri
- LL lääketieteen lisensiaatti
- LKT lääketieteen ja kirurgian tohtori
- LT lääketieteen tohtori
- PsM psykologian maisteri
- PsL psykologian lisensiaatti
- PsT psykologian tohtori
- TM teologian maisteri
- TtM terveystieteen maisteri
- VTM valtiotieteiden maisteri
- YTM yhteiskuntatieteiden maisteri